Ensimmäiseksi on kysyttävä, ennenkuin edes lähdemme liikkeelle, mitä on kauhumanga? Moni sarja saa kyseisen leiman aivan väärin perustein. Yuna Kagesakin Karin sisältää kauhua korkeintaan sen verran mitä vampyyreiden hurjista ilmeistä saa revittyä. Record of a Fallen Vampire taas on edellistä toiminnallisempi ja vakavampi sarja, mutta kaikista sen raadoista ja verestä huolimattakaan sitä ei voida lukea kauhuksi. Ja nuoremmille lukijoille(Mille lukijoille? Onko tällä blogilla lukijoitakin mun lisäksi?) kun en halua opettaa karkeaa kieltä, en sano halaistua sanaa Tokyopopin pseudo-kauhuista, kuten Bizenghast ja Doors of Chaos.
Vampyyrit ja haamut sekä yookait luetaan kyllä mukaan moniin aidompiinkin kauhumangoihin, mutta ne eivät yksinään sellaista tee. Monessa näitä olentoja sisältävässä mangassa on toki kauhun elementtejä, mutta se todellinen ja arvostettu japanilainen kauhu on jotain muuta. Niin paljon kuin rakastankin ja arvostankin Nurarihyon no Magoa, sekään ei kaikessa loistavuudessaan ylitä todellisen kauhumangan rajaa.
Toinen virheellinen kriteeri on raakuus ja verisyys. Moni kauhuelementtejä sisältävä sarja jää splatterin tasolle, jos sen idea perustuu vain silvottuihin kalmoihin ja hehtolitroihin roiskuvaa verta. Hullu kirvesmieskin on vain psykiatrinen potilas, jos hänen tekojensa ympärille ei rakenneta kauhua tunnelmoinnilla ja hiljattain lisääntyvällä uhkaavuudella.
Nyt me pääsemmekin (Ketkä helvetin "me"?!) siihen oikeaan ja aitoon kauhuun käsiksi. Japanilainen horrori on parhaillaan hieman tai vähän enemmänkin....karmivaa. Junji Iton 3-osainen Uzumaki on oppikirja-esimerkki karmivasta kauhusta. Yhdessäkin tarinassa tytön serkku saa vauvan ja vauvat alkavat imeä verta ja pian äiditkin koko osastolla seuraavat perässä. Lopulta vauvat haluavat ommella itsensä takaisin kohtuun...talk about gruesome. Tärkeä piirre on myös taide. Mangan täytyy myös näyttää hieman luotaantyöntävältä ja pelottavalta. Vanhat Kazuo Umezun ja Hideshi Hinon stoorit luovat jännitystä jo hahmojensa pelottavasti piirretyillä ilmeillä. Ja sitten tulee tärkeänä myös harkittu väkivalta. Suurin osa kauhumangoista ovat silmittömän raakoja, mutta veren roiskumisellakin on oltava hyvin perusteltu idea takanaan. Jossain Umezun(?) tarinassa tyttö herää unistaan kun suuret sakset tunkeutuvat terät edellä hänen silmistään ulos. Rei Mikamoton Reiko the Zombieshop taas edustaa liioitellun raakaa ja veristä splatterimangaa, jonka sydämessä sykkii kuitenkin pikimusta huumori. Sekin luetaan kauhuksi, koska sen jotkut tarinat noudattavat perinteistä kauhuelokuvan kaavaa ja se onnistuu yllättämään, mitä useimmat Pirkka-splatterit eivät kykene tekemään.
Entäpä sitten ne esimerkit? Kuvailu ja kriteerit on tuossa ylhäällä, mutta laitan lyhyen listan kauhumangasta, mitä voi halutessaan kokeilla.
- Otsuichi & Kendi Oiwa: Goth Tokyopop
- Kazuo Umezu: The Drifting Classroom ja kaikki muutkin Umezulta
- Rei Mikamoto. Reiko The Zombieshop Dark Horse
- Junji Ito. Uzumaki.....ja kaikki muutkin sarjat miehen tuotannosta.
- Hideshi Hinolta.....kaikki
- Housui Yamazaki: Mail Dark Horse
.....Lukekaa itse lisää ja kertokaa mulle, kun löydätte laadukasta kauhua. En minäkään kaikkia tiedä...
