To Aru Majutsu no Indexin molemmat kaudet ja To Aru Kagaku No Railgunin eka seasoni
Kazuma Kamachin light-novelleihin perustuva tieteis-seikkailu lähitulevaisuuden(?) huipputeknologisesta kaupungista, jossa elää parapsyykkisiä kykyjä omaavia nuoria ja aikuisia. Pääosin kaupunkia kansoittavat kuitenkin eri kouluja käyvät nuoret, josta tuleekin kaupungin nimi, Academy City. Touma Kamijo on pienen ongelmatapauksen maineessa oleva rehellinen kundi, joka on Level 0, eli kyvytön. Paitsi että hänen oikea kätensä on Imagine Breaker, jolla hän voi koskettamalla peruuttaa ja torjua kaiken yliluonnollisen. Myös sen hyvän onnen, jota me kaikki olemme oman annoksemme Jumalalta saaneet. Toisin sanoen kaveri on todella epäonninen. Sitten nunnapukuinen tytöntyllerö Index pelmahtaa Touman luokse maha kurnien ja päänsä sisään ahdettuna 103 tuhatta maagista kirjaa taikoineen ja tietoineen. Se niistä rauhallisista päivistä...
Jos mennään ihan perimmäisten totuuksien äärelle, Indexissä on kyse ikivanhasta uskonnon ja tieteen kiistasta, jossa tällä kertaa psyykikot, eli suurin osa päähenkilöistä ja hyviksistä, vastaavat tiedettä ja taikuutta käyttää Katolisen kirkon usein fanaattiset käskyläiset. Misaka Mikotoon, joka on siis yksi päähahmoista, ja tieteelliseen puoleen keskittyvä spinoff Kagaku no Railgun kannataa katsoa Indexin kausien jälkeen...
Komedia on vähän väkisin yritettyä tissi-ja väärinkäsityshuumoria, mutta hahmot, toiminta ja juoni nostavat silti sarjan henk. koht. suosikkeihini. Suosittelen kaikille varauksetta, piti scifistä tai ei.
Kanon(2006)
Key'n visual novelleihin perustuva romanttinen draama, jossa on myös tragedian sävyjä. Kyoto Animationin suuria kultaisia klassikoita, jossa Yuichi Aizawa palaa 7 vuoden jälkeen talviseen kaupunkiin asumaan tätinsä ja serkkunsa Nayukin luokse. Yuichi vietti lapsena kesiän ja muita lomiaan tätinsä luona ahkerasti, mutta tuo aika on lähinnä utuista yksittäisten muistojen ja välähdysten massaa. Yuichi törmää koulussaan ja kaupungilla useampaan erilaiseen naispersoonaan, kuten Clannadia katsoneille on hyvin tuttua, ja 24 jakson aikana tutustutaan heistä viiteen, joista yksi on kettuhenki, toinen on kroonisesti sairas highschool dropout-tapaus ja yksi on yöllä koulun käytävillä näkymättömiä demoneita niittävä oppilaskunnan silmätikku.
Yuichin hahmo on kuin kirjoitettu Tomokazu Sugitan ääntä varten ja kuten Clannadissa Tomoyakin, niin Yuichi toimii sarjassa kieroa huumoriaan hyväksikäyttäen palkattomana tsukkomina. Itse sarja on hellyttävän moe ja ajoittain Ayun ansiosta hyvinkin "uguu", mutta sitten on niitä hetkiä kun kurkkua kuristaa ja silmien takana polttelee. Draama ei ole ylilyötyä, mutta sitäkin aidompaa ja epäreilumpaa Yuichille. Kaveri tekee kaikkensa muiden hyväksi ja saa silti moneen otteeseen sarjan aikana ämpärillisen lämmintä paskaa paidankauluksesta sisään.
Yksi kauneimmista KyoAnin sarjoista, vaikkakin visuaalisesti vähän tutusta muotista nakuteltu. Painotan tässä että arvosteluntynkä koskee vuoden 2006 versiota. 4 vuotta vanhempi versio on kuin se elokuvasarjan viides osa, joka pilasi edellistenkin osien maineen ja olisi pitänyt jättää käsikirjottajan luonnospöydälle.
Myself; Yourself
Jos ei olisi kaveri silleen ihan yllättäen puun takaa suositellut tätä Playstation 2sen peliin perustuvaa kouludraamaa, olisi jäänyt väliin.koska en ollut aikaisemmin koskaan kuullutkaan tästä. Vuodelta 2007 oleva 13-jaksoinen tarina yllätti kyllä positiivisesti.
Sana on hintelä kundi, joka muuttaa uneliaaseen Sakuranomorin kaupunkiin takaisin muutettuaan ensin viideksi vuodeksi muualle lapsena. Sana aloittaa lukion ja törmää vanhoihin kavereihinsa, joiden kanssa tuli muksuna melskattua ja joiden kanssa erottiin kyyneleiden, kakun ja lahjojen kera. Kaksoset Shusuke ja Shuri, sekä Tomoko Kanedan äänellä kimittävä isotissinen kömpelys ja kotitalousihme Aoi ottavat Sanan vastaan ilolla, mutta Nanakan kanssa alku on vähän kivisempi. Sana sopeutuu nopeasti takaisin vanhaan kotikaupunkiinsa ja lukioon,mutta samalla huomaa että moni asia on muuttunut viidessä vuodessa eikä suinkaan kaikki siitä ole hyvää.
Myself;Yourself on jännä sarja. Ensimmäiset 6 jaksoa on keskinkertaisuuden ja kevyen kliseisyyden aalloilla poukkoilevaa massaviihdettä,mutta sitten draama, ja jännityskin, alkavat hiipiä kuvaan ja lopputulos on melko huikea. Animaatio on hajutonta ja mautonta, mutta ei suinkaan rumaa. Eipä vain pistä silmään. Aoi on viisikon ainoa, jota henkilökohtaiset ongelmat ja ympärillä hajoava idylli eivät tunnu koskettavan sen enempää kun mitä nyt sivusta tulee katseltua ja huulia mutristeltua.
Mukaan hiipii yllättäen Higurashi-henkisiä elementtejä loppupään jaksoissa ja sarja ei saa mitään mahtavan onnellista loppua. Tokihan siinä viimeisillä minuteilla hymyillään ja säästyttiin kuolemilta, paitsi menneisyyden muistoissa, mutta olisi se voinut mukavemminkin loppua. Sääli, että suurelta yleisöltä tuntuu tämäkin jääneen mainstream-massan halpaviihteen valtameren pohjamutiin piiloon...
On sarjassa kundejakin, mutta eihän niitä kuviin tunnuta päästettävän...
