Näin vuonna 2011 voinee jo rehellisesti lähteä sanomaan että mangaa saa suomen jokaisesta ihmisten asuttamasta kolkasta. Jos pitäjässä ei sijaitse kunnollista kirjakauppaa tai Fantasiapelejä, ruokakaupan tai R-kioskin lehtihyllystä saa ainakin suomenkielisiä sarjoja. Vaikkakin itse kun Kemiössä käyn mökillä(Varsinais-Suomen saaristossa), niin verrattuna pk-seudun valikoimaan pienempien kuntien kaupoissa manga on hyvinkin kortilla. Hesassa taas divareissa on mangaa japaniksi ja ruotsiksi sekä tietenkin enkuksi ja suomeksi. Uutena sitä saa englanniksi Stokkan Akateemisesta keskustassa ja Fantasiapeleistä sekä Fennica Comicsista ja Goodfellowsista. Muualla maassa palvelevat Fantsun liikkeet isoissa kaupungeissa ja paikoittain jotkut isot kirjakaupat myyvät mangaa. Kuopion Lukusoppi on kuulemma vilkaisun arvoinen. Oheistuotteita ja animea muualla suomessa lähinnä paikalliset leffakaupat ja divarit. Julisteita ja sälää myyvät Kukunor Ruoholahdessa ja Urumi Kuopiossa. Omoi skulaa vielä netissä ja Hesassa putiikkinsa näyttää lopettaneen Blippo kampissa ja Ippai Kaisaniemessä. Molemmat edellisistä kyllä myyvät vielä sivujensa kautta.
Jostain syystä mangaa ei vain useissa antikvariaateissa arvosteta. Suomimanga on useille ylemmän keskiluokan kersoille kertalukuinen, eli viikon säilytyksen ja pläräämisen jälkeen se kiikutetaan divariin ja saadaan kuusi euroa maksaneesta La Esperanca BL-skeidasta maksimissaan euro. Tätä he tuskin huomioivat, sillä harrastushan menee luonnollisesti mutsin ja fatsin lompuukista jättäen ikävän loven lämiskään. Juuri tämän takia hyllyt divareissa yleensä pursuilevat suomimangaa ja mikä pahinta: PaunaMedian paskapseudoja!!! Ja koska puljujen omistajat edustavat usein myöhäisen keski-iän ikäluokkaa, mangan tuntemus on nollassa. Kaikki manga on samaa kuonaa hänen silmissään. Siksi jonkun tuodessa englanninkielisiä, maltaita maksaneita Blade of the immortalejaan, reaktio on murahdus ja viittä vaille räkäklimppi silmään. 16 euroa maksanut Blade on sillä hetkellä alle kahden euron arvoinen(pyyntihinta hieman myöhemmin on tietenkin 7 e.).
Mutta kolikossa on kääntöpuolensakin. Joku divariin eksyvä voi saada kahdella tai maksimissaan neljällä eurolla saada uudenveroisen enkku-Hetaliansa. Usein myyjä ei katso lainkaan dollarihintaa, vaan lätkii kaikkiin tasapuolisesti 3 euron tarrat maksettuaan euron jok'ikisestä läpyskästä. Allekirjoittanut on kyseisen hintaan pelastanut hiljatain juuri noita Blade of the immortaleja Itiksen divarista viisi kappaletta. (Vieläkin tulee satunnaisia euforian värähdyksiä sitä päivää muistellessa).
In a nutshell, Helsinkiläiset näyttävät olevan suosiollisimmassa asemassa tarjonna ja hintojen kannalta. Ja seuraavaksi muut isot kaupungit, kuten Tampere, Turku ja Oulu. Un-fucking-fair!!! Anikissa kun kattoo porukan kotikuntia, niin ihmettelee miten sinne porojen ja susien keskellä eksyy mitään InuYashaa ihmeellisempää. Vaikka postihan kulkee aina perämetsissäkin. May Haruhi bless Itella....
